Riihimäki-rallin sankarit 60-luvulla – lentokentältä kravatti kaulassa avauserikoiskokeelle
03.02.2026 / SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli / Marko Mäkinen
Vuonna 1960 ensimmäisen kerran kilpailtu Riihimäki-ralli nousi nopeasti maamme arvorallien joukkoon. Timo Maukonen ja Kari Näätänen muistelevat Riihimäki-rallin kultaista 60-lukua ja etenkin ralliautoilun lentävää suomalaista Timo Mäkistä sekä Riihimäki–rallin ensimmäistä ulkomaalaisvoittajaa Ruotsin Olle Bromarkia.
Monte Carlo-rallin voittaja Timo Mäkinen oli vakituinen vieras myös Riihimäki-rallissa. Vuoden 1966 Riihimäki-ralliin Mäkinen saapui suoraa Monte Carlon harjoituksista ja hän ajoi Minillään rallin ensimmäisen erikoiskokeen Riihimäen varuskunnassa puku päällä ja kravatti kaulassa, koska hän oli saapunut kilpailuun suoraa Nizzan lennolta Seutulan lentokentältä ja ei kiireessään ehtinyt vaihtaa ajovarusteitaan päälle.
Mäkisen oikealta ohjattava punainen tehdas–Mini seisoi rallipäivänä (kuva) Riihimäen keskustassa pikkupoikajoukon ympäröimänä. Ja yksi näistä pojista oli Kari Näätänen.
”Perheemme asui Riihimäen keskustan Valtakadulla niin sanotussa Sukkula–talossa, ja rallin aikaan Kaupunginhotellin piha oli aina täynnä ralliautoja. Ne kiinnostivat ja me kulman kundit norkoilimme koko rallipäivän siellä”, Näätänen kertoo.
Poikien rallisankari oli Monte Carlo-rallin voittaja Timo Mäkinen.
”Mäkisen tehdas–Mini Cooper katsastettiin ilman Timoa, koska hän oli vielä matkalla ralliin. Cooperin ajoi hotellin piha-alueelle Timon huoltomies. Ja siinä me sitten ihailimme isolla kaveriporukalla Timon autoa”.
Mäkinen ei koskaan voittanut Riihimäki–rallia, mutta hän johti jokaista kisaa, johon hän Riihimäellä osallistui.
”Vuoden 1966 Riihimäki-ralli päättyi Mäkisen ylivoimaisessa johtoasemassa toiseksi viimeisellä EK:lla keskeytykseen tekniseen vikaan. Toinen muisto Timosta on vuoden 1973 Riihimäki-ralli, johon Mäkinen osallistui tehtaan–Ford Escort RS 1600:lla, joka oli näytillä paikallisella Autokeskuksen Ford–piirimyyjällä Riihimäellä rallia edeltäneen päivän. Paikallislehdessä oli ilmoitus asiasta ja sitä Timon Colt-Escortia kävi katsomassa satoja ihmisiä”.
”Itse ralli päättyi Mäkisen osalta harvinaisesti jo ensimmäiselle siirtymäosuudella, jolla Timo kokeili uusien rallirenkaidensa pitoa ja ajoi vasen kylki edellä päin puuta. Hän yritti ajaa vielä avaus-EK:n, mutta sen puolivälissä Hausjärven Erkylän Oman Kodin risteyksessä hän ajoi Fordinsa pois reitiltä ja keskeytti”, Näätänen muisteli.
Bromark viihtyi Riihimäellä
Saabin ruotsalainen tehdaskuljettaja Olle Bromark oli 60-luvun Riihimäki-rallien vakituinen vieras ja rallin ensimmäinen ulkomaalaisvoittaja. Timo Maukonen kertoo, että Bromarkin houkutteli Riihimäelle Riihimäen UA:n aktiivitoimijan Heikki Kaarilahden vaimo, joka oli Upsalassa asuneelle Bromarkille sukua.
”Bromark ajoi Riihimäki–rallin useaan eri kertaa. Hän voitti vuoden 1965 kilpailun, ajoi kerran toiseksi ja kertaalleen kolmanneksi. Olle oli ammatiltaan leipuri, ja hänellä oli Upsalassa oma leipomo. Jyväskylän Suurajojen aikaan häntä pyydettiin leipomaan paikalliselle leipomolle makea leivos, joka on yhä tänäkin päivänä rallin aikana yrityksen tuotevalikoimassa”, Maukonen kertoo.
Bromark toi mukanaan myös muita ruotsalaiskuljettajia kilpailemaan Riihimäelle, kuten muun muassa tallikaverinsa Saabilta Åke Anderssonin, joka ajoi Riihimäki-rallissa Saab V4:n ensimmäisen kansainvälisen rallivoiton vuonna 1967. He ovat yhä ainoa Riihimäki-rallin voittanut ulkomaalainen kuljettajakaksikko.
”Myös Suurajojen aikana Bromark asui noin viikon Kaarilahtien kotona Riihimäellä. Suurajot Bromark ajoi yhdeksän kertaa. Paras tulos viides syntyi vuoden 1963 rallista. Bromark oli lisäksi innokas Riihimäen Lasin kerääjä. Kun Olle sai ensimmäiset lyijykristallipalkintonsa rallista, sen jälkeen hän osti Lasin tehtaanmyymälästä puoli autollista lasiesineitä ja vei ne mukanaan Ruotsiin”, Maukonen kertoo.
Maukosen ensimmäinen Riihimäki-ralli, jota hän seurasi, oli juuri Bromarkin voittoon päättynyt ralli vuodelta 1965. Bromarkin esimerkki toi Riihimäki-rallille nopeasti kansainvälistä väriä.
”Asuimme 60-luvulla Riihimäellä Kaupunginhotellia vastapäätä. Ralliviikolla hotellin alueella pyöri lukuisia kuljettajia ja me pikkupojat tietysti mukana. Olin itse Saab-miehiä ja Saabin tehdaskuljettajana Bromark oli yksi suosikkikuljettajistani. Viime joulukuussa saimme ikävän uutisen, kun Olle oli menehtynyt kunnioittavan korkeassa 95-vuoden iässä kotonaan Upsalassa”, Maukonen kertoo.
SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli (27.–28.2.) on ralli SM-talvikauden 2026 päätösosakilpailu. Sarjassa ajetaan kaikkiaan seitsemän SM-osakilpailua.
Kuva: Kari Näätäsen ja Timo Maukosen arkistot